Näillä mennään, mitä on saatu. On pyörät, autot, hevoset ja omat jalat. No niin, polvi oireilee nivelrikkoaan. Herää pienoinen epäilys: minustako tulossa vanha? Polven kipu laittaa rajoitteita liikkumiselle. Onneksi kuitenkin jotakin voi tehdä kivutta, esimerkiksi pyöräillä ja ratsastaa. Jalka ei tällä hetkellä kestä minkäänlaista kiertoliikettä. Pitää ottaa lääkettä "naamariin" ja nostaa jalat ylös. Jos ei tapahdu käännettä parempaan, on käytävä lääkärissä. Harmillista.
Muitakin esteitä voi menemiselle löytää kuin kipeä polvi. Joskus ei vaan huvita mennä. Joskus taas ei jaksa mennä, vaikka haluaisi. Ehkä bensa on vähissä tai pyörässä ei toimi jarrut. Hevonenkin saattaa olla menemisestä toista mieltä. Joskus hevonen menee hitaasti kotoa poispäin ja vallan hurjaa vauhtia sitten kotiinpäin.
Meneminen ei ole mikään itseisarvo. Menemiselle olisi hyvä löytää funktio. Miksi menisin? Meneminen on usein hauskaa. Oman elinympäristön tutkimusmatkoille lähteminen on jopa erittäin hauskaa. Sellaisilla matkoilla sitä vaan vaeltaa eteenpäin ja haluaa nähdä, mitä seuraavan mäen tai mutkan takana on. Silloin jaksaa mennä vaikka kuinka kauan, jos vain polvi ei ole kipeä.
Menemisen kohteita löytyy vaikka millaisia. Saunaan meneminen lämmittää mieltä jo etukäteen. Tallille meneminen on aina mukavaa. Kotiin meneminen antaa kummasti vauhtia polkupyörään. Töihin meneminen aamulla ennen kuutta on syksyisin jännittävää. Auringon nouseminen on upeaa katseltavaa työpaikan näköalaikkunoista. Kauppaan meneminen tuntuu joskus "pakkopullalta", mutta usein kuitenkin sekin on hauskaa.
Muutkin voivat mennä, kuin ihmiset. Esimerkiksi äsken aurinko meni pilveen. Koira meni sohvan alle nukkumaan. Ulkona tuulee niin kovasti, että toivottavasti puut eivät mene nurin. Usein minun pitää mennä myös itseeni - ajatella pintaa syvemmältä omia motiivejani. Sillekin menemiselle löytyy vaikka kuinka paljon esteitä, tekosyitä ne kuitenkin taitavat olla. Elämä on jatkuvaa menemistä ja tulemista.
