Talventörröttäjä.
Tämä on kyllä ehdottomasti eräs tuntemistani hauskimmista suomalaisista sanoista. Kohdatessani talventörröttäjän luonnossa olen usein aivan sanaton! Niin kaunis on törröttäjä, joka törröttää hangessa, pystypäisenä muistuttaen menneestä ja tulevasta kesästä.
Viimeksi kun olin ratsastamassa, menin pellonreunaa pitkin ja ihailin törröttäjiä. Niitä oli erimuotoisia ja erikokoisia. Suosikkini on se tillinkukintoa muistuttava koiranputki, jonka päässä on aivan ihastuttava kukkamuodostelma. Sellaisia voisin tuoda kotiinikin maljakkoon.
Ratsunani toiminut Elon-Viima ihaili myös törröttäjiä jonkin aikaa. Sitten se alkoi syödä niitä. Hevosen kauneudentaju on siis lähinnä makuaisitin varassa. Toisaalta - mille lie maistui viimekesäinen koiranputki... Hyvässä yhteistyössä siitä sitten jatkoimme talvista ratsastusretkeämme. Otimme pienen hien pintaan laukkaamalla muutaman hyvän suoran ja kävelimme takaisin tallille.
Talventörröttäjä.
Ihana sana! Jotkut sanat vaan kerta kaikkiaan ovat niin mainioita. Näitä törröttäjiä tarvitaan. Eläköön törrötys! Kuiva ja kuollut voi olla kaunis ja puhutteleva. Ei kaiken tarvitse aina olla pintakiiltävää tai trendikästä ollakseen kaunista. Onneksi on olemassa luonto ja sen moninaiset ilmiöt. Luonnossa saa elämyksiä, kun vain malttaa katsoa. Ratsastaessa on tietenkin etuna se, että pääsee luontoon "sisälle", osalliseksi siitä. Siinä on yksi hyvä syy harrastaa ratsastusta - se on luonnonlahjan hyödyntämistä.
